Kevätsateenkodin - kuorma-auto ihme
Kevätsateenkodin työssä tuli vastaan tarve, johon meillä ei yksinkertaisesti ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Tarvitsimme kuorma-auton elintarvikekuljetuksiin sekä katuevankelioinnissa tarvittavan kaluston kuljettamiseen. Työmme laajeni, ja näimme yhä selvemmin, kuinka tärkeä tällainen auto olisi käytännön työn kannalta. Sen avulla voisimme kuljettaa ruokaa sitä tarvitseville, viedä kalustoa tapahtumiin ja mahdollistaa evankeliumin viemisen ihmisten keskelle.
Tarve oli todellinen, mutta olimme pieni seurakunta. Meillä ei todellakaan ollut sellaisia varoja, joilla olisi voinut noin vain ostaa kuorma-auton. Inhimillisesti ajateltuna tilanne näytti mahdottomalta. Silti koimme, että tämä auto oli tarpeellinen siinä työssä, johon Jumala oli meitä kutsunut.
Mitä me siis teimme? Me rukoilimme.
Rukoilimme ahkerasti, huusimme Herran puoleen ja pyysimme Hänen apuaan. Järjestimme myös pienkeräyksen, ja vähitellen saimme kokoon muutaman tuhannen euron verran. Se oli hieno alku, josta olimme kiitollisia. Mutta vaikka olimme päässeet eteenpäin, olimme edelleen kaukana tavoitteesta. Kuorma-auton hankintaan tarvittiin paljon enemmän rahaa.
Emme kuitenkaan lakanneet rukoilemasta.
Samalla aloimme etsiä sopivaa autoa. Olimme rukouksissa kokeneet, että tarvittava auto olisi valkoinen ja tietynlainen. Etsimme sellaista, joka vastaisi työmme tarpeita, ja lopulta markkinoilta löytyikin auto, joka vaikutti juuri sopivalta. Se oli sellainen, jonka olimme rukouksissa nähneet ja jota todella tarvitsimme.
Auton hinta oli kuitenkin noin 11 000 euroa.
Siinä vaiheessa edessämme oli kuitenkin melkoinen ongelma. Olimme löytäneet sopivan auton, mutta meiltä puuttui vielä monta tuhatta euroa. Auto oli siinä, tarve oli siinä, mutta rahat eivät riittäneet. Emme voineet vain mennä ostamaan sitä ja toivoa, että asiat järjestyisivät myöhemmin.
Meillä ei ollut tarvittavaa summaa. Meillä ei ollut mitään inhimillistä varmuutta siitä, mistä loppuraha tulisi. Meillä oli vain rukous ja luottamus siihen, että jos Jumala oli tämän takana, tämä olisi Hänen tahtonsa, Hän kykenisi myös viemään asian päätökseen.
Ja sitten tapahtui jotakin aivan ihmeellistä.
Tuli puhelu, jota emme osanneet odottaa!
Yhtäkkiä eräs lahjoittaja soitti meille.
Hän ei edes tiennyt, että olimme jo löytäneet sopivan kuorma-auton. Hän ei tiennyt, että meillä oli auto kiikarissa ja että juuri sen hankkiminen oli ollut rukoustemme aiheena. Hän soitti ja kysyi yksinkertaisen kysymyksen:
”Paljonko rahaa puuttuu?”
Kerroimme rehellisesti, että puuttuva summa oli suuri. Olimme löytäneet auton, mutta emme pystyneet hankkimaan sitä ilman huomattavaa lisärahoitusta.
Hänen vastauksensa oli hämmästyttävän yksinkertainen:
”Selvä. Menkää ja ostakaa se. Hän maksaa sen, mitä puuttuu.”
Siinä se oli.
Lahjoittaja lupasi antaa koko puuttuvan loppusumman. Hän ei tiennyt etukäteen, että meillä oli jo sopiva auto löydettynä. Me olimme rukoilleet, etsineet autoa ja yrittäneet kerätä rahaa, mutta emme olleet voineet itse järjestää puuttuvaa summaa. Ja juuri siinä tilanteessa apu tuli.
Se, mikä oli meille ollut taloudellisesti mahdotonta, muuttuikin mahdolliseksi.
Näin saatiin hankittua kuorma-auton Kevätsateenkodille!
Tämä oli meille valtava kiitosaihe. Olimme nähneet, kuinka todellinen tarve oli, kuinka rajalliset omat mahdollisuutemme olivat ja kuinka rukouksen keskellä tie lopulta aukesi. Emme voineet ottaa kunniaa itsellemme siitä, että olisimme osanneet järjestää kaiken. Me saimme kiittää Jumalaa siitä, että tarvittava apu tuli oikeaan aikaan.
Kuorma-auto ei ollut meille vain ajoneuvo. Se oli väline työhön, jota varten sitä tarvitsimme: elintarvikkeiden kuljettamiseen, ihmisten palvelemiseen ja evankeliumin viemiseen sinne, missä ihmiset elävät arkeaan.
Mutta tämä ei ollut vielä koko tarina.
Monta vuotta kului, ja kuorma-auto palveli työssämme. Sitten tuli päivä, jolloin se hajosi.
Auto jäi seisomaan pihallemme. Se ei ollut enää ajokunnossa, eikä meillä ollut varaa korjauttaa sitä. Päivät muuttuivat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Kuorma-auto seisoi pihalla arviolta kaksi tai kolme vuotta.
Se oli harmillista. Meillä oli auto, jolle olisi ollut käyttöä, mutta se ei pystynyt palvelemaan siinä kunnossa, jossa se oli. Aina välillä sen näkeminen pihalla muistutti siitä, että jotakin tarpeellista oli jäänyt käyttämättä. Silti emme pystyneet tekemään asialle mitään.
Vähitellen alkoi näyttää siltä, että kuorma-auto oli palvellut tiensä päähän. Se oli siinä. Ehkä se pitäisi viedä romuttamolle, hävittää tai yrittää myydä pois. Mitä muutakaan sillä voisi tehdä, kun korjaamiseen ei ollut varaa?
Mutta sitten alkoi jälleen tapahtua jotakin.
Meille tuli voimakkaasti tunne, että nyt tämän asian kanssa täytyi tehdä ratkaisu. Kuorma-autoa ei voinut jättää seisomaan pihalle loputtomiin. Oli päätettävä, mitä sille tehtäisiin: luovuttaisimmeko siitä kokonaan vai yrittäisimmekö vielä saada sen kuntoon?
Ja jälleen kerran me teimme sen, mitä olimme tehneet jo auton hankinnan yhteydessä.
Me rukoilimme yhdessä seurakuntana.
Emme halunneet tehdä päätöstä vain sen perusteella, miltä tilanne näytti ulospäin tai mitä omat taloudelliset mahdollisuutemme sanoivat. Halusimme etsiä Jumalan tahtoa myös tässä tilanteessa.
Kun pohdimme auton hävittämistä, meillä ei ollut siinä asiassa rauhaa. Emme kokeneet, että meidän pitäisi vain luovuttaa ja päästää siitä irti. Mutta kun taas aloimme keskustella siitä, että auto laitettaisiin kuntoon, sydämessämme oli rauha.
Tämä ei tarkoittanut sitä, että rahat olisivat yhtäkkiä ilmestyneet tilille tai että korjaus olisi muuttunut helpoksi. Päinvastoin. Kuorma-auton korjaaminen oli kallis hanke, eikä meillä ollut siihen tarvittavia varoja.
Silti koimme, että meidän pitäisi ottaa jälleen yksi askel eteenpäin.
Ajattelimme, että jos tämä on Jumalan tahto, Hän kyllä kykenee järjestämään myös tarvittavat rahat. Me voisimme tehdä sen, mikä oli meidän tehtävämme, ja jättää lopputuloksen Hänen käsiinsä.
Niinpä päätimme jälleen järjestää pienkeräyksen.
Rukoilimme ja jos rahat saataisiin kokoon, auto korjattaisiin. Jos niitä ei saataisi, meidän olisi arvioitava tilannetta uudelleen.
Kuorma-auto oli seissyt pihalla niin pitkään, että akut olivat menneet ja renkaat puhjenneet. Se oli oikeasti surullinen näky. Auto, joka oli aikanaan saatu ihmeellisellä tavalla hankittua Jumalan valtakunnan työtä varten, seisoi nyt toimintakyvyttömänä, eikä sen tulevaisuudesta ollut mitään varmuutta.
Korjaaja kävi arvioimassa tilanteen ja korjaustarpeen. Korjauksen hinta oli noin 3 000 euroa.
Mutta korjauslasku ei ollut ainoa menoerä. Vuosien seisomisen jälkeen tarvittiin myös uudet akut ja renkaat. Lisäksi auton saaminen takaisin käyttöön edellytti vakuutusten hoitamista ja katsastukseen liittyviä toimenpiteitä.
Kyse ei siis ollut vain siitä, että joku korjaisi yhden vian. Auto piti saada kokonaisuudessaan takaisin ajokuntoon ja liikenteeseen. Kokonaiskustannukset nousivat merkittäviksi.
Ja jälleen kerran olimme tilanteessa, jossa omat taloudelliset mahdollisuutemme eivät riittäneet.
Mutta me olimme jo aiemmin nähneet, kuinka Jumala oli avannut tien kuorma-auton hankintaan. Nyt edessämme oli uusi tilanne, ja saimme jälleen viedä sen rukouksessa Hänen eteensä.
Keräys käynnistyi. Me rukoilimme ja odotimme.
Sitten lahjoituksia alkoi tulla.
Niitä tuli tahoilta, joita emme tunteneet. Ihmisiltä, joiden lahjoituksia emme olisi osanneet ennakoida. Rahaa alkoi kertyä tavalla, joka antoi meille mahdollisuuden viedä korjaushanketta eteenpäin.
Vähitellen kävi ilmi, että rahaa tuli riittävästi – ei vain yhtä korjauslaskua varten, vaan koko auton saattamiseksi takaisin käyttöön.
Lahjoitusten avulla kuorma-auto saatiin korjattua. Korjauslaskut saatiin maksettua, uudet akut hankittua ja uudet renkaat ostettua.
Rahaa jäi vielä sen verran, että pystyimme maksamaan myös tarvittavat vakuutukset ja hoitamaan auton katsastuksen. Lisäksi auto päästiin pesemään kunnolla pitkän seisomisen jälkeen.
Kun katsoimme kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut, meillä oli valtava syy kiittää Jumalaa.
Auto, jonka olimme jo ehtineet ajatella ehkä menettävämme kokonaan, saatiin takaisin käyttöön. Se, mikä oli näyttänyt liian kalliilta ja vaikealta, järjestyi pala palalta. Tarvittava apu tuli, ja kuorma-auto pääsi jälleen palvelemaan sitä tarkoitusta varten, johon se oli alun perin hankittu.
Jälleen kerran saimme nähdä, että Jumalan huolenpito ei ollut meille vain kaunis ajatus tai jokin menneisyyden muisto. Olimme saaneet kokea sen käytännössä.
Ensimmäisellä kerralla tarvitsimme auton, mutta meiltä puuttui sen hankintaan tarvittava raha. Jumala avasi tien lahjoittajan kautta, joka lupasi maksaa koko puuttuvan summan.
Vuosia myöhemmin auto hajosi, seisoi pihalla vuosikausia ja näytti tulleen tiensä päähän. Kun koimme, että sitä ei pitäisikään hylätä, vaan sen puolesta pitäisi vielä toimia, saimme jälleen nähdä, kuinka tarvittavat varat järjestyivät.
Kaksi eri tilannetta. Kaksi kertaa vastassamme oli todellinen tarve ja omien voimavarojemme rajallisuus. Ja molemmilla kerroilla saimme viedä asian Jumalan eteen, ottaa uskonaskeleen ja nähdä, kuinka tie avautui.
Kaikkein suurin kiitosaihe ei kuitenkaan ole pelkästään se, että saimme auton hankittua tai että se saatiin myöhemmin korjattua.
Sillä on ollut todellista käyttöä. Sen avulla on mahdollistettu lähiötapahtumia, joissa evankeliumi menee edellä ja joissa halutaan kirkastaa Jeesusta Kristusta ihmisille. Kuorma-auto mahdollistaa kaluston kuljettamisen ja auttaa toteuttamaan tapahtumia, joita ilman sitä olisi huomattavasti vaikeampi järjestää.
Kevätsateenkodin työssä tarvitaan käytännön välineitä. Tarvitaan kykyä kuljettaa elintarvikkeita, rakentaa tapahtumia ja mennä sinne, missä ihmiset ovat. Evankeliumi ei jää vain sanoiksi tai ajatuksiksi, vaan sen halutaan näkyvän myös käytännön palveluna ja ihmisten kohtaamisena.
Juuri tässä kuorma-auto on saanut palvella.
Kun katsomme sen tarinaa, näemme siinä paljon enemmän kuin yhden ajoneuvon hankinnan ja korjaamisen. Näemme vuosien mittaisen todistuksen siitä, kuinka Jumala voi johdattaa, rohkaista ja avata ovia silloinkin, kun omat mahdollisuutemme näyttävät loppuvan.
Emme aina tiedä etukäteen, miten asiat järjestyvät. Emme aina näe, mistä tarvittavat varat tulevat tai kuinka vaikealta näyttävä tilanne ratkeaa. Mutta saamme rukoilla, etsiä Jumalan tahtoa, tehdä oman osamme ja luottaa siihen, että Hän näkee kokonaisuuden.
Meidän ei tarvitse itse pystyä kaikkeen. Meidän ei tarvitse omistaa suuria taloudellisia voimavaroja voidaksemme palvella. Saamme olla uskollisia siinä, mikä meille on annettu, ja jättää lopputuloksen Jumalan käsiin.
Paavali kirjoittaa:
”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.”
2. Kor. 9:6
Ja muutamaa jaetta myöhemmin hän jatkaa:
”Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa.”
2. Kor. 9:8
Nämä sanat muistuttavat meitä siitä, ettei kaikki ole kiinni meidän omasta voimastamme, viisaudestamme tai taloudellisista mahdollisuuksistamme. Saamme tehdä sen, mikä on meidän tehtävämme, ja luottaa Jumalan armoon ja huolenpitoon.
Kuorma-auton tarina alkoi tarpeesta, johon meillä ei ollut varaa vastata. Se jatkui vuosia myöhemmin tilanteella, jossa näytti siltä, että auto oli tullut tiensä päähän. Mutta molemmissa tilanteissa saimme nähdä, kuinka Jumala avasi tien eteenpäin.
Ja tänä päivänä auto palvelee edelleen.
Tämä on meille todistus Jumalan uskollisuudesta, rukouksen merkityksestä ja siitä, ettei mikään ole Jumalalle mahdotonta.
Jumalan armo riittää. Silloinkin, kun emme näe tietä eteenpäin, saamme kulkea Hänen kanssaan askel kerrallaan.