Suorittaja löysi levon ja tyytyväisyyden
Matkalle pääsee vain se, joka pysähtyy, toteaa Tommy Hellsten monissakin eri teoksissaan. Kuusi vuotta sitten jouduin elämässäni tilanteeseen, jossa minun oli kohdattava oman elämänhallintani rajallisuus. Olin kyllä siihen asti ollut matkalla, mutta aivan väärään suuntaan. Etsin sitä, mitä samalla pakenin kovaa vauhtia. Elämäni täyttyi suorittamisesta, oman ja toisten elämän hallitsemisesta, onnellisuuden tavoittelusta sekä materialistisista asioista. Olin mukana monenlaisessa toiminnassa ja yritin vahvistaa omaa kadoksissa olevaa todellista identiteettiä ulkoisilla asioilla. Mikään ei kuitenkaan pidemmän päälle tyydyttänyt minua, vaan aina löysin asian, joka pitäisi vielä saavuttaa tai hankkia.
Sain kasvaa hyvässä ja turvallisessa kodissa, josta sain hyvät eväät elämään. Olin kolmilapsisen perheen esikoinen ja jo pienestä pitäen olin luonteeltani tarkka, järjestelmällinen ja omatoiminen. Toisaalta opin ymmärtämättäni sen, että ahkeruuden ja tekojen kautta sain arvostusta ja kiitosta. Olen koko elämäni uskonut jollakin tavalla Jumalaan, ja Jeesuksestakin sain kuulla jo pyhä- ja rippikoulussa, mutta en koskaan ollut vielä tarvinnut Häntä elämääni eikä järjellinen tieto Hänestä auttanut minua. Elämäni oli kaikin puolin hyvää, menestyksellistä ja ulkoisesti näytti varmasti siltä, että kaikki oli kohdillaan.
Sydämessäni oli kuitenkin paljon ylpeyttä, itseriittoisuutta, vertailua ja epävarmuutta. Kaikki me kohtaamme vastoinkäymisiä ja haasteita elämässä. En kuitenkaan koskaan rohkaistunut puhumaan elämäni vaikeuksista kenellekään, vaan käärin elämäni ongelmat kauniiden kulissien ympärille. Se oli lopulta valtavan raskas taakka kantaa. Samaan aikaan kun ongelmat kasvoivat, lisääntyi myös suorittamiseni, täydellisyyden tavoitteluni sekä tarpeeni hallita elämää sekä muita läheisiä ihmisiä yhä voimakkaammin.
Siivosin ja puunasin kotiamme ja yritin työntää ikävät asiat syrjään. Elin omassa täydellisyyden kuplassani enkä ollut sovussa oman keskeneräisyyteni kanssa. Kaiken kaikkiaan tällä pakonomaisella toiminnallani yritin etsiä sisäiseen maailmaani rauhaa. Se rauha perustui kuitenkin ympärilläni oleviin olosuhteisiin ja olin monesti todella ahdistunut.
Jos Jumala olet olemassa
Talvella 2011 katsoin taivaalle ja sanoin: ”Jos Jumala olet olemassa, niin auta minua ja meitä!” Tästä hiljaisesta ja nöyrästä sydämen huokaisusta kului vielä 1,5 vuotta, jolloin asiat tuntuivat menevän yhä pahemmin sotkuun. Ymmärrän kuitenkin nyt sen, että tuossa hetkessä avasin sydämeni Jumalalle ja annoin Hänelle valtakirjan alkaa toimia elämässäni, mutta Jumalalla oli vielä työtä ylpeyteni murtamisessa. Kesällä 2012 esikoisemme syntymisen aikoihin koin lopullisen henkisen pohjakosketukseni, sillä elämääni ravisteltiin toden teolla. Lopulta olin valmis muutokselle! Jumala joutui murtamaan minua tehdäkseen tilaa omalle rakkaudelleen, sillä Jumala on rakkaus. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (1.Joh. 4:16) Erään kerran sanoin ääneen, että uskon Jumalan ja Jeesuksen voivan auttaa. Aloin nähdä sitä, kuinka sairastuneeksi olin itse elämämme keskellä tullut. Olin sairastunut vahvuuteen, ja silloin Raamatussa Jeesuksen sanat ”eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat” (Matt. 9:12) alkoivat toden teolla puhutella minua. Ymmärsin, että olen itse tämä Jeesuksen puheessa oleva sairas. Tarvitsin Vapahtajaa ja Vapauttajaa, Auttajaa. Koin, että olin tullut jonkin todella arvokkaan äärelle ja halusin tietää tästä lisää.
Toivo ja rauha
Toivottomuuteni vaihtui valtavaan toivoon sisälläni, ja 24.8.2012 sain kokea Jeesuksen astuvan sydämeeni. Tämä oli minulle myös fyysinen kokemus ja vieläkin muistan sen syvän rauhan, jonka sain ja joka siitä hetkestä saakka on minussa pysynyt! Minä jätän teille rauhani. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. (Joh. 14:27) Sisäinen rauhani ei enää ole kiinni ulkoisista olosuhteista. Sydämeni on täyttänyt suuri ilo sekä rakkaus, ja vaikka elämässäni on edelleen vastoinkäymisiä ja haasteita, en ole niiden keskellä yksin. Se ei ole vastuuttomuutta, vaan luottamista ja turvaamista Jeesukseen. Hän on turvani ja linnani ja Häneltä saan voimaa ja rohkeutta. Hän kantaa, lohduttaa ja rohkaisee joka hetki! Ja vaikka muut hylkäisivät, Hän ei koskaan hylkää. Elämäni on nykyään suurenmoista seikkailua ja saan kokea olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen. Kelpaan itselleni ja Jumalalle, ilman vimmattua suorittamista. Pidän edelleen kauniista asioista, mutta ne eivät ole elämäni itsetarkoitus.
Olen oppinut levähtämään ja elämään juuri tässä, elämän ainoassa hetkessä sekä olemaan tyytyväinen. Jeesus on antanut minulle elämän, todellisen yltäkylläisen elämän. (Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Joh. 10:10) Jeesus on sovittanut kaikki rikkomukseni eli syntini ja Hänen on noussut ylös kuolleista! Olen saanut kokea ihanaa Jumalan johdatusta ja saanut lukuisia rukousvastauksia. Viime aikoina olen käynyt läpi omaa elämääni, sen kipukohtia sekä sieluni haavoja. Olen saanut olla Jeesuksen ehdottoman rakkauden äärellä ja alan löytämään sitä todellista identiteettiäni, jollainen olen.
Jeesus on elävä, voimallinen ja todellinen tänäänkin! Ja Hän etsii meitä, omaan elämäämme eksyneitä. Rohkaisen sinuakin lähtemään tälle mahtavalle matkalle Jeesuksen kanssa!
Katriina Hiippavuori