top of page

Meistä

Toimintamme sai alkunsa keväällä 2014, kun perustettiin yhdistys Kevätsateenkoti ry. Kaikki alkoi kun aloimme kokoontua Hedmanien kotona säännöllisesti kotikokouksia pitäen ja yhdessä Herraa ja Hänen tahtoaan etsien. Kutsunamme oli alusta asti tukea ja kulkea lähimmäistemme rinnalla, sekä olla viemässä pelastuksen ilosanomaa eteenpäin, kaikkialle ja kaikille. Meillä on monenlaista ohjelmaa mutta kaiken keskiössä ja toimintaamme ohjaamassa on yksin Raamatun Sanan totuus ja rakkautemme Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Teemme aktiivisesti katu-, päihde- ja kriminaalityötä sekä toimimme vertaistukena elämän eri tilanteissa.

Toiminta alueemme painottuu pääosin Turkuun ja sen lähikuntiin, mutta liikumme muuallakin,

aina sinne minne Herra meitä kulloinkin kutsuu ja lähettää! Meitä on iso joukko innokkaita Herran

palvelijoita ja mielellämme tulemme eri tilaisuuksiin kertomaan Jeesuksesta, todistamaan Hänen hyvistä

teoistaan.

Haluamme toimia yhteisönä, jossa tuetaan ja rohkaistaan jokaista löytämään omat vahvuutensa,

sekä ne lahjat, jotka vielä mahdollisesti ovat löytämättä. Haluamme olla tarjoamassa "työkaluja",

elämän eri haasteista selviämiseen sekä itsetunnon vahvistumiseen ja uskossa kasvamiseen.

Meiltä löydät kodikkaan, turvallisen sekä kannustavan ympäristön, yhteisön ja seurakunnan,

johon jokainen on tervetullut.

 

Keskeisimmät työmuotomme ovat:

* hengellinen työ (mm. kotikokoukset, hengelliset tilaisuudet sekä kristittyjen yhteyspäivät)

* vertaistoiminta naisille ja miehille (mm. naisten/miestenillat, leirit sekä pienryhmät)

* katutyö (mm. Lämpöä Lähimmäiselle -tapahtumat kerran kuussa, Turun Vähätorilla)

* vankilatyö (hengelliset tilaisuudet mm. Käyrän, Köyliön ja Huittisten vankilassa)

* perhetyö (mm. koko perheen elämyksellisten tapahtumien ja retkien järjestäminen)

* elintarvikejakoa (Sovitusti tarvitseville, sekä Lämpöä tarvitsee Lähimmäiselle tapahtumien ja kotikokousten yhteydessä)

 

Yhdistyksemme näkynä on hankkia maatila, toiminnan toteuttamiseksi paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Näinä epävakaina aikoina, haluamme olla tukemassa ja auttamassa ihmisiä, toimia tukikohtana, ihan jokaiselle avun tarpeessa olevalle. Paikan, jossa voimme jatkaa hengellisten tilaisuuksien pitämistä mutta myös majoittaa avun tarpeessa olevia, paikka joka olisi kaikin tavoin mahdollisimman omavarainen. Tähän tarkoitukseen, oikeanlaisen paikan löytyminen on ensiarvoisen tärkeää, kiikarissa meillä on ollut jo vuosia eräs paikka, vain varat vielä uupuvat.

 

Kiitos siis jos meitä, työtämme sekä näkyämme muistat ja rukouksin Isälle kannat!

IMG_0002.JPG

"Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan." Hoos. 6:3

operaatioruokakassi.png
Sinl_logo_rgb_konvertoitu.png
Näyttökuva 2020-04-25 kello 19.31.46.p

Ylläpidämme Facebookissa myös ryhmää "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa" jossa jokainen voi lahjoittaa itselleen tarpeetonta tavaraa tai etsiä vastaavasti kaipaamaansa. Liity ryhmään täältä.

Elintarvikejakelua Lämpöä Lähimmäiselle -tapahtumien yhteydessä Turussa sekä sopimuksen mukaan Maskussa. Ota tarpeen vaatiessa yhteyttä Mika Hedmaniin p. 0405059231. 

Mika_Ympyr%C3%83%C2%A4_edited.jpg

Mika Hedman

Marie_toinen_ympyr%C3%83%C2%A4_ei_tausta

Marie Hedman

Katriina_Ympyr%C3%83%C2%A4_ei_taustaa_ed

Katriina Hiippavuori

Kevätsateenkodissa on monta tekijää. Tulemme kaikki hyvin erilaisista taustoista ja olemme käyneet läpi erilaisia elämänkokemuksia. Kaikkia meitä yhdistää kuitenkin se, että olemme löytäneet elämän tarkoituksen Jeesuksen Kristuksen tullessa elämäämme. 

Seurakuntaamme kaitsee neljä vanhimmisto veljeä: Mika Hedman, Jukka Palomäki, Mika Lehtiö ja Ville Oksanen.

Olemme yhdessä halunneet luoda  hengellisen ja kodinomaisen yhteisön, jonne jokainen on tervetullut etsimään, oivaltamaan ja kasvamaan.

IMG_9501.jpg
20200131_190336-01(1).jpeg
bottom of page