Perheeni ja elinympäristöni, jossa kasvoin, eivät olleet mitenkään uskonnollisia. Isoäidilläni, jonka luona asuin, oli kuitenkin kirjahyllyssä Raamattu sekä lapsille sopiva Raamatun kertomuksia sisältävä kirjasarja ”Ikuisia kertomuksia”. Kirjasarjan kirjoissa oli runsaasti kauniita ja taidollisesti tehtyjä värikkäitä kuvia, joiden katselusta nautin. Kuvat herättävittä kiinnostusta jo lapsena liittyen siihen, mikä on ihmisen alkuperä ja siten myös oma alkuperäni. Vieläkin näen silmissäni kirjan ensimmäisessä osassa olleen kuvan luomisesta, Adamista ja Evasta paratiisissa, mikä erityisesti kiehtoi minua. En kuitenkaan osannut tuolloin, 6 – 7 vuotiaana, ajatella asiaa sen pidemmälle enkä jostakin syystä ottanut mietteitäni puheeksi myöskään isoäitini kanssa.

​

Kun sitten saavutin 37 vuoden iän, olin masentunut ja uupunut. Masennus ja uupumus sai minut kuitenkin myös ajattelemaan elämääni syvemmin. Toivottomuus kasvoi sellaiseksi, etten enää voinut paeta kaiken pohjalla olevaa kysymystä: ”Mitä järkeä tässä elämässä on, jos me vain sattumanvaraisesti, joko ainoastaan vanhempiemme tahdosta tai tahtomattaan, synnymme tänne?

​

Pohdin elämää todella syvällisesti ja aina, kun olin pohdinnoissani looginen, päädyin väistämättä lopputulokseen, että jos evoluutioteoria on totta, on yksilön merkitys ja tarkoitus todella hataralla pohjalla. Kaikki ne, joiden lahjat ja kyvyt ovat heikompia, tai ne, jotka eivät vain jaksa riittävästi ponnistella, ovat arvoltaan vähäisempiä ja jotkut jopa melko turhia, osa jopa ainoastaan ja vain vaaraksi ja haitaksi muille. Tällöin myös kaikenlainen kärsimys olisi täysin turhaa ja merkityksetöntä, siihen ei silloin voi sisältyä mitään syvällisempää merkitystä tai oppimista.

​

Tulin pohdinnoissani tulokseen, että ilman mitään ihmiskunnan itsensä ulkopuolelta tulevaa merkitystä ja tarkoitusta, olisi lopulta parempi, että vain hyvin menestyvät ja lahjakkaat ihmiset tekisivät lapsia, ja silti, sekin olisi riskialtista. Niinpä olisi myös ehdottoman väärin, että ihminen ei itse saisi päättää haluaako ylipäätään syntyä tai elää täällä. Ihmiselämä on kuitenkin jotakin niin moninaista, tunteikasta ja siten niin suurta, että se on ihmiselle liian monimutkaista hallita ja taata , että kaikki menee hienosti ja eheästi. Niinpä olisi täysin vastuutonta tuosta vain, omassa lapsen kaipuussa, tai vahingossa, synnytellä tänne uutta elämää. Elämältäni putosi siis pohja, tai oikeammin havahduin, ettei sitä ole koskaan asioiden näin ollessa edes ollut.

​

En voinut enää mitenkään kiertää sitä, että täten väistämättä mittaamme itseämme ja toisiamme sen perusteella kuinka hyvin onnistumme ja pärjäämme, kuka on toista parempi tai pahempi. Se on evoluutioteorian ydintä. Toki teoria sisältää myös valtavia aukkoja ja siten myös suuria epäloogisuuksia, mutta ajattelin, että ne on kai sitten siedettävä, kun ”viisaat” niin väittävät. Eniten ihmettelin kuitenkin sitä, että miksi me puhumme valheellisesti jostakin jakamattomasta ihmisarvosta, mistä löytyy niiden ihmisten tasavertainen ja tasa-arvoinen ihmisarvo, jotka tekevät erehdyksiä tai jopa pahaa? Vastaus oli väistämättä, että ei mistään, ellemme sitten sorru epäloogisuuteen ja huijaamaan itseämme kauniilla korulauseilla, joilla ei todellisuudessa ole mitään perustetta ja totuuspohjaa.

​

Näitä pohtiessani mieleeni alkoi tulemaan kehotus: ”Lue Raamattu”. Se tuli aivan kuin jostakin oman ajatusmaailmani ulkopuolelta. Minulla itselläni ei ollut mitään mielenkiintoa alkaa lukemaan Raamattua. Kehotus ei jättänyt minua kuitenkaan rauhaan. Se putkahti mieleeni sinnikkäästi ja aloin jo epäilemään, että olenko tulossa hulluksi, koska ajatus on selvästi vastoin sitä mitä itse ajattelen ja koen haluavani tehdä. Toisaalta, se oli myös jollakin tavoin hyvin erikoinen kokemus. Kun sitten kävi vielä niin, että joku oli pudottanut postiluukustani mainoksen ilmaisesta raamattukurssista, ajattelin, että ehkäpä en olekaan sekoamassa vaan tässä saattaa olla nyt kyse jostakin erityisestä, tarkoituksenmukaisesta asiasta. Niinpä lopulta annoin periksi, kaivoin Raamatun esiin ja aloin lukea.

​

Aloitin Raamatun lukemisen niin kuin kirjat aloitetaan, ensimmäiseltä sivulta ja siitä sitten loppua kohti. Se oli Jumalan täydellinen suunnitelma minulle. Palaset loksahtivat kohdilleen. Ensin löysin itseni ja alkuperäni, minulla ja jokaisella yksilöllä on kuin onkin tarkoitus ja merkitys. Kukaan ei ole syntynyt sattumalta vaan Jumalan tahdosta ja Hänen luomana. Sitten, lain kautta, löysin, etten kuitenkaan ole sovussa Jumalan kanssa. En pysty noudattamaan lakia vaikka kuinka yrittäisin. Lopulta, kun muutaman viikon päästä pääsin Uuden testamentin puolelle, löysin Jeesuksen ja armon. Paljon muutakin tärkeää löysin, mutta tuossa ne kaikkein tärkeimmät: Sain elintärkeän ymmärryksen, että tarvitsen pelastusta sekä Pelastajan, Jeesuksen Kristuksen, jonka vastaanottamalla pääsen pelastuksesta osalliseksi ja siten rauhaan, rakkaussuhteeseen Isäni, Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

​

Silloin, kun avasin Raamatun, en tiennyt Pyhästä Hengestä mitään, mutta jälkeenpäin ymmärsin, että Pyhä Henki oli tullut minuun ja Hän avasi minulle kaiken sen Raamatusta, mikä siinä kohdin oli minulle tarpeen. Olin alkulehdiltä asti jotenkin aivan kuin jossakin huumassa, en saanut silmiäni irti kirjasta. Siinä meni vajaa kolme viikkoa, kun olin lukenut sen läpi. Olin tuolloin jäänyt juuri työttömäksi, joten aikaa oli yötä myöden. Kun pääsin loppuun, totesin, että minusta on nyt sitten varmaankin tullut sellainen nk. uskovainen. Varmistaakseni asian otin yhteyttä erääseen pastoriin ja sen jälkeen vakuutuin, että näin se on, minusta on tullut Jeesuksen seuraaja, sellainen joita kutsutaan uskovaisiksi.

​

Tämän kaiken seurauksena sain huomata – ja jossakin määrin ihan myös kokea, kuinka minun elämässäni oli kääntynyt aivan uusi lehti. Olin palannut rakastavan Isän luo, kotiin. Palannut juuri siihen minulle sopivaan tarkoitukseen ja merkitykseen, jota varten Jumala on luonut minut ja minusta juuri sellaisen kuin olen. Sain vihdoin todeta myös sen, että nyt, kun olen antanut elämäni langat omista käsistäni takaisin Jumalan käsiin, olen myös täydellisesti turvassa ovatpa elämän olosuhteet mitä tahansa.

​

Tätä tietä olen nyt saanut kulkea jo toistakymmentävuotta. Elämä ei ole muuttunut aina niin auvoiseksi tai helpoksi, mutta toivoton ja masentunut ei ole tarvinnut enää olla. Oikeastaan vaikeudetkin ovat kääntyneet voitoksi, sillä myös niiden kautta olen saanut oppia tuntemaan Jumalaa, Jumalan huolenpitoa ja sitä aitoa, kaiken kestävää, turvaa, minkä vain Taivaallinen Isä, Kaikkivaltias Jumala voi tarjota.

​

Nina Koskela